lauantai 16. elokuuta 2014

Nyt riittää.

Vein nää jutut vähän liiallisuuksiin, joten mä ahdistuin. En oo uskaltanut avata tietokonetta tai tehdä yhtikäs mitään.. Koko homma pitää siis aloittaa alusta.

Aloitan perus paastoilla. Neljä päivää seuraavalla viikolla. Maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai. Mutta en kumminkaan jatka tätä kuin vain viikon päästäkseni alkuun. Seuraavalla viikolla tämä siis alkaa.


En jaksa höpöttää, että mitä kaikkea on tapahtunut, joten jätän tän postauksen tähän. Maanantaina lisää..



keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hitaasti ulos paastolta

Eilen illalla mulle tuli niin huono olo, että oli pakko saada suusta jotakin alas. Päädyin syömään muutaman keksin ja leivän. Ugh.. Onneksi paino ei tänään aamulla ollut muuttunut yhtään, joten olen helpottunut. Viisari vain jökötti kauniisti tasan sen 65kg kohdan päällä. Jos olisin lihonut, niin en olisi varmaan antanut sitä itselleni ikinä anteeksi..



Noniin, nyt kun tämä paasto on ohi, niin pitäisi kumminkin pitää syömiset hallinnassa!
Tämän loppuviikon aion mennä sellaisella menetelmällä kuin "Yksi ateria päivässä". Näin mä vaan syön pienen määrän jotakin ja se oli siinä. Pysyypähän ruoka helposti kontrollissa.
Tänään "ateriaksi" söin kupillisen paahdettua mysliä. Oi, kuinka ikävöinkään sitä herkkua..
 
Tämä ruokailutapa on minulle ennestäänkin tuttu, että silloin "Binge & Purge" Aikoina toistin tätä menetelmää aika montakin kertaa. Nyt, kun löytyy motivaatiota (Sunnuntaita odotellen) niin uskon, että tämä tulee onnistumaan.
Aineenvaihdunta on jäänyt jotenkin jummailemaan, joten toivon, että tää yhen aterian menetelmä antais vähän potkua. Paaston aikana on ollu tosi voimaton olo, mikä tarkoittaa sitä että en ole jaksanut liikkua, mutta nyt voin oikeastaan jo ruveta harkitsemaan liikuntaa. Rakastan Xbox360 Kinect-Tanssipelejä ja eilen minun 10 vuotias serkkuni Emilia pelasi niitä kanssani. Tietenkin innostuin. Löysin itselleni helpon ja hauskan tavan liikkua :3


Pysykää vahvoina enkelit

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Koettelemuksia ja vitutusta

"J-Ylös nyt. Sun pitää imuroida koko kämppä, ennen ko ne kaks lasta ja ne masentuneet ihmiset tulee tänne. muistakkin sit siivota kunnolla! Meitä ei kiinnosta vaikka sun on huono olla!"

Hyvää huomenta minulle. Heti aamusta, kun revin itseni ylös (Pyörin sängyssä ruhtinaalliset 25 minuuttia) menin keittämään teetä ja isoveli tyrkkäsi imurin kouraani.
Kolme päivää syömättä yhtikäs mitään.. Itsessäni en huomaa muuta muutosta kuin sen, että kaikkialle sattuu, olen väsynyt ja huippaa ihan pirusti. Olen säästöliekillä, tää vartalo testaa mua, mut en todellakaan anna periks. Joten, tämä tulee olemaan neljäs päivä paastolla. Olisi tosi siistiä, jos pystyisin paastoamaan koko viikon.



Eilinen päivä meni ihan semi hyvin. Söin muutaman salmiakkipastillin ja kittasin teetä.
Yhdessä vaiheessa tosin tuli kamala "Binge" olo, kun äiti oli ostanut jotain kermapullia joita oli tarjolla keittiön pöydällä. Nappasin jääkaapista maitotölkin, katosin huoneeseeni ja join sitä muutamia desilitroja. Heti helpotti. Mun tosin piti käydä suihkussa, koska pelkkä se kermapullien tuoksu sai must tuntuu siltä et lihoaisin pelkästään siitä.
Sen ajan kun aattelin ottaa yhden kermapullan.. Ajattelin sunnuntaita. Kun on joku tavoite, miksi menettää painoa, niin sitä oikeasti on 100% valmis tekemään mitä vaan sen asian eteen. Tai, minä itse olen valmis tekemään mitä vain. En halua, että poikaystäväni joutuu häpeämään lihavaa tyttöystävää.. Sehän olisi ihan kamalaa.
Parempi vaan jättää ruoka syömättä.




Kelasin muuten nyt, että te ette tiedä musta yhtään mitään.. Niinpä päätin tehdä tähän postaukseen pienen tietoiskun itsestäni. Nimeäni en tosin halua paljastaa. Haluan pysyä anonyyminä. J-nä.


J:
Ikä 16
Paino 65kg (atm)
Pituus 165-168 cm
Lemppari ruoka: Pinaattikeitto
Ruoka, jota kammoan: Leipä.
-Olen kasvissyöjä.
-Viiltelen. Se on jäänyt tavaksi. Aloitin 13-vuotiaana.
- Isäni on rikollinen, tällä hetkellä vankilassa.
-Silloin kun hän ei ole vankilassa, hän on kännissä.
- Isäni on suurin syy tähän kaikkeen paskaan
- Ahdistun ihan pienistä asioista.
- Olen tyyliltäni Scene/Emo.
- KUKAAN ei tiedä, että pelleilen syömisen kanssa.

......
Eiköhän noilla päästä alkuun :3

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Energiaa ei niin sitten yhtään.

Kolmas päivä paastoten! Eilen illalla tuli semmonen fiilis, että on ihan pakko vielä ainakin yksi päivä. Mulla on hyvät syytkin siihen..
Elikkäs. Ilmeisesti nyt olen ollut jo muutaman viikon ajan parisuhteessa. Kyseinen jätkä painaa tasan 60kg, joten koittakaapa vaan arvata kuinka paljon mua ahdistaa painaa 5 kiloa enemmän.
Enivei, hän pyysi minut leffaan kavereidensa kanssa tämän viikon sunnuntaiksi. Tää on nyt eka kerta kun asetan tavoitteen.. Eli pyrin tällä viikolla pudottamaan vähintään 3 kiloa.
Jatkan paastoa niin kauan kuin vain kykenen. Olo on todella kevyt, mutta myös energiaton. Olen ollut hereillä nyt kolmisen tuntia ja olen jo ihan rätti. Päikkärit ajattelin ottaa kirjoittamisen jälkeen.




Liikuntaa harrastin tänään ihan vähän, ehkä 5 minuuttia, koska tosiaan, meinasin pyörtyä. Tää helle on ihan sietämätön! Menisin mieluusti ulos juoksemaan, mutta eihän tossa porotuksessa pysty liikkua viittäkään metriä ilman, et tipahtaa. Nestettä on pakko olla kittaamassa kurkusta alas 24/7.. Ja niin, muistakaapas lisätä veteen aina ripaus suolaa, koska nyt kun hikoilee, niin suola on tärkeä muistaa.


Eilinen paasto meni ihan hyvin. Jos ei puolikasta mansikkaa ja n.100 grammaa salmiakkia lasketa mukaan. Liikuin kaikki niistä saadut kilokalorit pois kumminkin, joten en jaksa niistä välittää. En olisi muuten syönyt, mutta koska hän oikein syötti ne mulle, niin miten olisin voinut kieltäytyä?


Tämä päivä tulee menemään paremmin. Olen tyrmäävän kaunis sunnuntaina. Sen oon jo päättänyt.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Toinen päivä paastoten

Ajattelin levittää ton eilisen paaston myös tälle päivälle, eli toinen päivä menossa. Teen tässä minuutti minuutilta uutta omaa paastoennätystä. Heh, eikä edes tunnu vielä missään. En himoitse yhtään herkkuja tai ruokia. Olen niitä paljon vahvempi ja pystyn elämään hallitusti.





Eilinen paastopäivä onnistui paremmin kuin odotin. Join vettä litra tolkulla ja niiden lisäksi kaksi kupillista teetä. En syönyt edes pientäkään murusta leipää. Pelkästään nesteitä.
Tämä päivä samaan malliin ja harkitsen vielä, että paastoanko huomisenkin.

Kyllä tää täst :3

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lihomisen pelko.

Oon tän aamun nyt miettinyt tuota vaa'an tuottamaa ahdistusta.
Joka kerta kun mä astun sen päälle, niin mua pelottaa. Oikeasti, voisin melkein saada paniikkikohtauksen pelkästään siitä, että on tullut yksi gramma lisää painoa.
En halua edellistä elämääni takaisin.. Kukapa haluaisi olla pelkkä lihava luuseri?

Tämän päivän olen nestepaastolla. Se tietää sitä, että kittaan vettä ja teetä kurkustani alas sen minkä kerkeän. Huomenna ois tapaaminen yhden hyvin erityisen ihmisen kanssa.. Toivon, että se menee hyvin. Tai no oikeastaan, en toivo. Tiedän että kaikki menee hyvin, kunhan nyt tän päivän jaksan olla syömättä.


Kaikki menee aina paremmin ilman ruokaa.. Olen onnellinen, kun vaa'an numerot pienenevät, olen tyytyväinen kun vaatekokoni putoaa numero numerolta ja saan hyvän olon tunteen siitä, kun ihmiset kysyvät multa "J-Oletko sä laihtunut?".
Mikä siinä sitten on niin iso ongelma? Miksi jatkan ainuista ylensyömistä? Ei sen oikeesti pitäis niin vaikee asia olla. Ei vaan ota sitä ruokaa. Sanoo ei ja keksii jonkun tekosyyn. Easy as fuck

perjantai 25. heinäkuuta 2014

"Sä et pysty siihen"

Sanat, jotka ovat tulleet muiden suista.
Ne sanat, jotka kertoivat miten minun tulisi elää.
Sanat, joihin uskoin.
Ne sanat, mitkä aion nyt kumota.
... Koska minusta on siihen.


Hei. Olen 16-vuotias tyttö. Painan 65 kiloa ja olen 167cm pitkä. Äitini mukaan olen normaalipainoinen, mutta itseni mielestä painan ihan liikaa. Vielä viikko sitten painoin 72kg. Jotain muuttui sisälläni, enkä ymmärrä oikein että mitä, mutta minä pidän muutoksesta.

-----

Noin 13-vuotiaasta asti olen mennyt "Binge & Purge" menetelmällä eteenpäin. Sinun ei tulisi siis nyt kertoa minulle, että lopeta, koska olen tottunut elämään näin. Jos satutan itseäni, niin omapahan on virheeni.
Viikko sitten mun päässä napsahti jotakin. Olin ehkä kuukauden ajan syönyt "Normaalisti" eli minun tyyliini n.2100 kcal päivässä. Mutta sitten, jotain vain tapahtui. Menetin ruokahaluni kokonaan, söin vain kaksi karjalanpiirakkaa ja neljä ruisleipää. Jatkoin kolmen päivän ajan niin, että saatoin syödä päivässä mehujään, tai hyvällä tuurilla pari haarukallista salaattia.
En ennen eilistä ole ikinä pystynyt olemaan kokonaista päivää syömättä. Olin keskiviikkona päättänyt, että torstaina mä en syö sitten yhtikäs mitään. Olen päättänyt niin aika useinkin, mutta olen silti löytänyt itseni jääkaapilta. Eilinen oli päivä, mikä muutti mieleni ja tapani täysin. Päivä ilman ruokaa, päivä ilman energiaa..
Huomasin muitakin muutoksia torstaina. Kävin äidin kanssa ruoka-ostoksilla. Viikonloppumässyiksi valitsin kaloritonta limua, normaalien sipsien sijaan halusinkin kaksi tölkillistä ananaspaloja ja kun leipähyllyllä äiti sanoi "Tämä leipä on tosi hyvää. Ei lisä-aineita. 100% ruista.." Mun päässä vaan kaikui > Hieno juttu teille. Leipä on mun tarpeisiin kumminkin aivan liikaa <.

Tänä aamuna aamupalaksi join kupillisen kahvia ja söin Valio Eila-kreikkalaisen jugurtin. Tai no, vain sen jugurtti osan. En koskenutkaan mansikkahilloon.
Kammottavin ajatus on se, että aion pitää tuon ainoana asiana, mitä tänään olen syönyt.

-----

Kun vielä viikko sitten söin ne neljä leipää putkeen. Margariinia ja justoa päällä.. En pystyisi enää kuivttelemaan itseäni syömässä edes puolikasta ruisleipää, jossa ei ole mitään päällä. Se on liikaa.
Pelkään kuollakseni, että lihoan taas. Aina kun aion syödä, ajattelen vain kroppaani ja kaavin ruuan lautaseltani roskakoriin. Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, miten lihava mä silloin olin..


Aion kääntää selkäni menneisyydelle. Aion nyt miljoonannen kerran aloittaa kaiken alusta.
Mutta tällä kertaa mähän en epäonnistu.


-J.